Mikä siinä on, että ruotsalaiset kirjoittavat parhaat lastenkirjat?
Kaikki tietävät Astrid Lindgrenin Peppeineen, Eemeleineen ja Korppuineen.
Mutta entäs tämä: menet kirjastoon, löydät sieltä pikkuruisen yksinkertaisen kuvakirjan, luet sitä ääneen lapsillesi ja jo kohta hykertelet: ”Tätä kieltä! Tämä tapa sanoa tutut asiat! Tämä tunnelma! Nämä kuvat!”
Ja lapsesi hokevat: ”Lue vielä! Vielä yksi ”?
Onkohan kyseessä nostalgia, joka saa lukijan eläytymään, vaikka teksti on vaikeasti hahmotettavaa tavutettua suuraakkosta? Kirja on Eva Erikssonin Malla ja Kyösti (ruotsinkielinen alkuteos Boken om Bella och Gustav v. 1980) Lukemani suomennettu versio on Tammen ja vuodelta 2000. Kirjaan sisältyy neljä erillistä kertomusta.
Sujuvasti onnistuu lapsilta kuuntelu, vaikka kirjassa puhelut soitetaan lankapuhelimella, busseissa on soittonarut ja porraskäytävien valot eivät syty automaattisesti.
Kirjan tunnelma on ihanan lämmin, aiheet erittäin arkisia, ne lähtevät oivaltavasti liikkeelle lapsen maailmasta. Yksinkertaiset piirroskuvat kiinnostavat lapsia. Että tulen hyvälle tuulelle. Tällaisia kirjoja on maailmassa!
Nuorena pidin ruotsalaisista nuortenkirjoista. Viehätyin niiden rennosta mutta samaan aikaan ”oikeita asioita” pohdiskelevasta tyylistä. Niin, siitä juuri, ruotsalaisten kädenjälki on kevyttä mutta vakavaa. Siinäpä se. Suosikkejani olivat mm. Anna-Greta Winbergin Jotkut senkun häipyy ja Joillekin senkun sattuu.
Olenko lukenut ruotsalaista aikuisten kirjallisuutta? En kai juurikaan. Linda Olsson tulee mieleen. Häneltä pidin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja – kirjasta. Seuraava teoskin oli ok, mutta kolmatta yritin lukea ruotsiksi ja keskenhän se jäi.
Mitähän ruotsalaista pitäisi ehdottomasti lukea? Runoista ainakin Tomas Tranströmer ( josta esim. Jokken kirjanurkka –blogista löytyy esittelyä). Mutta entäs romaanit? Dekkaristeja tulee mieleen, mutta onko muita? Jatkuuko ruotsalaisen lastenkirjallisuuden kepeä-vakava-tunnelmalinja myös aikuisten puolella?
Osataanhan Suomessakin la-nu –kirjallisuutta tehdä, osataan oikeasti, mutta ne ruotsalaiset..ai että!
Ruohonkortta 
Suomalaisten ei tarvitse lainkaan hävetä ruotsalaisten lastenkirjailijoiden rinnalla! Onhan meillä esim. ihana Mauri Kunnas, Tove Jansson, Havukaiset, Risto Räppääjät, Heinähatut ja Vilttitossut… Oletko tutustunut suomenruotsalaisen Tove Appelgrenin Vesta-Linnea -kirjoihin? Niistä voisi ehkä tavoittaa myös tuota ruostalaista tunnelmaa.
Ehkä se kepeys ei ole suomalaisille niin ominaista. Ehkä me otamme kaiken vähän liian tosissaan 🙂
Ruotsalaisesta kaunokirjallisuudesta tulee ensiksi mieleen omastakin hyllystä löytyvä Torbjörn Flygtin Alakynnessä. Sitä suosittelen lämpimästi, mutta se on ehkä liian nykykirjallisuutta saavuttaakseen tuota kaipaamaasi tunnelmaa. Pidän myös Marienne Fredriksonista. Sitten olisi ruotsinsuomalaiset Susanna Alikoski ja MIkael Niemi. Siirtolaiskirjailijoista tulee mieleen Marianne Bakhtiari. Onhan noita nimiä, useampia.
En ole oikea henkilö ketään neuvomaan missään asiassa, joten mainitsen tässä vaikka Pär Lagerkvistin, jolta olen pari lyhyttä, uskonnollis-mystillistä tarinaa lukenut. Sitten luin joskus olisko ollut 80-luvun alussa Selma Lagerlöfin ”Gösta Berlingin tarun”. Oli siinä jotain Pohjolan pakkasöitä ja tähtitaivaita. Strindbergiä ei ole vielä tullut luettua, siinä olisi eräs suuntautumisvaihtoehto. Viime viikolla löysin yhdestä kirjankierrätyspaikasta Bellmanin ”Fredmanin epistoloita”. Olen ajatellut, että luen sen wappustämningissä. Dekkareista olen kuullut kehuttavan Kerstin Ekmanin romaania ”Tapahtui veden äärellä”. Sattumoisin löysin senkin kierrätyksestä kahdella eurolla. Milloinhan tulisi luettua..?
Olisin suositellut Unnan tavoin Marianne Fredriksonia: Anna, Hanna ja Johanna, Simon tai Muuttolinnut. Eivät ole kyllä mielestäni kovin kepeitä mutta hyviä romaaneja.
Siis anteeksi Unnin tavoin…ja Marianne Fredriksson kahdella s:llä.
Kiitos kaikille kommentoijille, myös suosituksista!
Olen kyllä sinänsä aivan samaaa mieltä, suomalaisten ei ole syytä hävetä ruotsalaisten rinnalla, meillä on oma perinteemme, erilainen mutta hyvä kaikki tyynni.
Ehdin jo Unnin suosituksesta googlailla Marianne Fredrikssonia ja kiinnostuin. Ja kun Kirjanaiselta tuli myös maininta, niin luulenpa, että siinä olisi seuraava aikuisten puolen ruotsalaiseni.
Vesta-Linneat eivät ole järin tuttuja, ehkä olen yhden lapsille lukenut, mutta kaipa eivät suuren suurta vaikutusta tehneet, kun eivät mieleen jääneet. Susanna Alikosken Sikalat-kirja oli ok. Siitä tuli surullisuudestaan huolimatta nostalginen olo.
Nettitutkiailun perusteella kiinnostuin myös Ketjukolaajan mainitsemasta Kerstin Ekmanista. Jos ottaisi trilogian käsittelyyn, pitäisi kai aloittaa ensimmäisestä Herran armo – teoksesta. Mutta 500 sivua…en tiedä..