Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for lokakuu 2012

Niittu ja impi

Niittu ja impi. Nämä sanat yhdistän Aleksis Kiven runoihin.

Etenkin impi pomppaa runoista vieraana silmään.

Onko impi-nimitys ollut muinoin normikäytössä neideistä puhuttaessa? Etunimenä Impi on tuttu. Ei mikään nykypäivän suosikkinimi.

Kivellä on runo Keinu, jossa valkoliina viuhuu: ”Heilahda korkeelle, keinu,/ Ja liehukoon impeni liina/Illalla lempeäl”

Runo viehättää keinumaisella rytmillään ja kauniilla kielellään. Runosta löytyy myös toinen inspiroiva sana. Niittu. ”Siel laaksossa vainion all/ On keväinen, viherjä niittu”.

Ja kohta taas: ”Heilahda korkeelle, keinu,/ Ja liehukoon impeni liina/ Illalla lempeäl”.

Niittu on mukava sana. 2000-luvulla elävän kaupunkilaislukijan mielestä varsin sympaattinen. Sympaattista on kuvitella helluntain ilta ja valkoliinainen impi sulhonsa kanssa keinussa viherjä niittu allaan.

Kunnes päästään Keinun viimeiseen säkeistöön, jossa romanttisesti rakennettu onnelan kaukainen maa särkyy. ”Siel suutelee ehtoo ja koi/ Ja siel ijankaikkinen aika/ Pois kiitävi vauhdilla kiitävän virran/ Himmeään Unholaan”.

Vauhdinotto lakkaa. Heiluttamisen sijasta: ”Seisahda, heiluva keinu,/ Jo kelmenee impeni poski./ Illalla lempeäl.”

Karua.

***

Aleksis Kiveltä löytyy myös Niittu-niminen runo. Kiven runoihin tutustuin kirjassa Halavan himmeän alla (Karisto 1988). Ymmärtääksen Keinu ja Niittu ilmestyivät ensimmäisen kerran Kiven omakustanteessa Kanervala v.1866.

Read Full Post »

Son taivhallista

 

Marjatta Kaasila: Saama kait met rakastaa. Runoja. 2010. Kustannus HD.

 

Vaikka en ole mikään varsinainen murrekirjallisuuden ystävä, ilahduin aika tavalla tästä lukemastani murrerunokirjasta.

Kirjan teksteissä kerrotaan avoimen rehellisesti rakkauden kauneudesta, kaipauksesta, epävarmuudesta ja välien viilenemisestä. Takakannessa luvataan: ”Marjatta Kaasilan Kemijokivarren murteella kirjoittamissa runoissa on huumoria ja haikeutta”. Sanotaan myös että kyseessä on ”ilkikurinen ja lämmin kirja rakkaudesta kaikenikäisille”.

Pohjoinen murre on aina kuulostanut omaan korvaani kivalta. Mitenköhän murre istuu runouteen?

Teoksen alkuosassa kuvataan rakkauden syttymistä. ”Tulit putipuhthana suopungin kansa/ pelemuutit/ ällin multa kaotit ” (s.16)

Aika metkaa. Lueskelen aluksi vähän sieltä täältä ja makustelen murresanoja. Tykkään. Ja suhtaudun uteliaasti. Onko tuttuja muotoja? Kieli alkaa elää, aivan kuin kuulisin joidenkin tuttavieni puhuvan.

Runoissa rakkaus aiheuttaa monenlaista.

”Vahtasin sinua varkhain” (s. 12)

”Kattoit aivanko olisit nälishän” (s. 18)

”Kuorin itteni ilikosilhen” (s. 13)

Millaista on pitkän suhteen rakkaus? Yhtä juhlaako? Kaikenlaista ehtii tapahtua, eikä riidoilta vältytä. Riitakuvausta löydän näistäkin runoista.

”Molhan riielty monesti/ kauhiasti meukattu/ mollotussoppaa keitetty” (s. 25)

Negatiivisilta tunteilta ei voine välttyä. Mutta entä jos tuntuu, ettei rakkautta enää vain löydy? Eräässä runossa sanotaan osuvasti:

”tyhyhjä on silimhin vahata/ jos kylymyys hönkää vasthaan” (s. 27)

Pettymystä ja vaikeuksia voi katsoa kohti. Suoruudella voi kysyä myös sitä, mitä ikä merkitsee.

”Voikos iänpillaama vaimo/ rakastaa/ saako ryppynen suu/ suuella” (s. 54)

Voi. Ja saa.

Kaasilan runokokoelma on ehjä ja antoisa lukukokemus. Ilkikurisuus on hyvä sana kuvaamaan runojen huumoria. Onkohan se pohjoisen eläjien laji? Näihin runoihin ja tähän murteeseen se tuntuu sopivan. Minulla on sellainen käsitys, että monen kohdalla peräpohjalainen (murre)identiteetti on vahva. Entä voiko kaikilla murteilla leikitellä? Hupailugenreen murrerunous kai aika lailla yhdistetään. Näissä runoissa hauskuus ei ole hulvatonta vaan hienovaraista ilkikureilua.

”Vuet meni hopusti/ kulutit minut raihnaseksi/ son sinun syy/ rakas ” (s.69)

Rakkaus. En hallitse Kaasilan käyttämää murretta, mutta tähän yhdyn: ”Son taivhallista” (s.67) Voihan murteiden rikkaus!

Jos sinulle kävi kuten minulle, eli kielikorvasi viihtyy runokirjan sitaateissa, pistä Kaasilan nimi mieleen. Tekijältä on ilmestynyt muitakin teoksia, jotka käsittelevät rakkautta ja ikääntymistä. Ja mm. runokirja Sievä on pienen uni: isoäidin tuntemuksia ja loruja. (Rajalla, 2006).

Read Full Post »