on Oili Tannisen Nunnu (2007), (ilmestyi alun perin vuosina 1965-1969).
”Nunnuuuu, herää! Kello on jo sataviisi! Sinä olet unohtanut professori Prillin päivänokoset!” kiljui Möksö kaikkein kimeimmällä äänellään Nunnun ikioman unipuun juurella, mutta Nunnu vain nukkui ja nukkui, eikä kuullut mitään, sillä hän katseli juuri mieliuntaan.
Tähän kirjaan palaamme aina uudestaan. Kirja viehättää sekä pienempää että isompaa lasta. Äidin kielikorva nauttii tekstistä. Luovuus, ilo, vapaus! Lukija, joka ei varauksetta pidä fantasiatarinoista, huomaa ilahtuvansa arkilähtöisestä mielikuvitusilottelusta tavalla jota ei tiennyt itsestään löytyvän.
Myös kirjan visuaalinen puoli inspiroi mieltä. Selkeät ja samalla pienten yksityiskohtien kuvat hehkuvat reipasta mutta lämpöistä ja herkkää tunnemaailmaa. Kirjailija-kuvittaja Tanninen on toteuttanut ne paperinleikkaus- ja revintätekniikalla ja ohuella mustalla viivalla.
Nunnun, Möksön ja Hopun maailmasta löytyy kauppa, jossa ei ole tavaroita mutta josta kuitenkin voi ostaa mitä mieleen juolahtaa. Ostokset maksetaan hassuilla ja hullunkurisilla ajatuksilla. Nunnu tekee ostoksen yhdellä kuperkeikka-ajatuksella, mutta Möksö, jolla näyttää olevan kovin nimensä mukainen luonne (tuo mieleen Myyn), ei osta mitään, sillä hän ei omista yhtään maksuksi sopivaa ajatusta.
Kirjassa on monia mukavia sanoja: hepsunkepsut, jotka ovat isoja kaakattavia lintuja, hulihopperi, joka on Hopun uusin keksintö ja pompulapuu, jossa Nunnu ja Möksö nukkuvat pumpulit korvissa hepsunkepsujen kaakatuksen vuoksi.
Kun Hoppu keksii kuplakoneen, hän ajattelee kaakattajalinnun ihastuvan siihen oitis. Mutta: Tuohon en vaihtaisi edes katkenneen pyrstösulan puolikasta. Eihän saippuakuplista ole mitään HYÖTYÄ ja sitä paitsi ne katoavat ihan liiian nopeasti, tuhahteli hepsunkepsu.
– Toivoton tapaus, huokaisi Hoppu.
Kohtaus tuo esiin mielikuvitusajattelun rentouden hyötyajatteluun verrattuna. Aikuislukijaa hoksautetaan siitä, tarvitseeko kaiken olla niin v-a-k-a-v-a-a ja hyödyllistä. Ilo ja heittäytyminen tekisivät monessa tilanteessa aikuisellekin hyvää.
Meillä lapset pitivät tarinasta, jossa neiti Ajan poski on pullea kipeän hampaan takia. Arka neiti piiloutuu sohvan alle, kun tohtori Rohto saapuu paikalle. Pieni iloisesti viheltelevä mies näyttää neidin mielestä liian tarmokkaalta. Hammas saadaan lopulta nyppäämällä pois, nokkelan Nunnun ansiosta.
Meille Nunnusta on tullut oma lastenkirjaklassikkomme. Jotkut sen sanoista ja sanonnoista, kuten ”kello on jo sataviisi!” tai ”hyssyn pyssyt” ja ”hepsunkepsu” ovat jääneet yhteiseen kielenkäyttömme. Nunnu on visuaalinen ja verbaalinen elämys, jonka äärellä viihtyy. Hyvillä mielin suosittelemme siis muihinkin lapsiperheisiin!
Lukemamme kirja on vuodelta 2007 Otavan yhteisnide kirjoista Nunnu (1965), Nunnu lentää (1966) ja Nunnu puotoaa (1969).
Ruohonkortta 