En kirjoita kuten hän, elämäntapanikin on kovin erilainen.
Mutta palan matkaa olemme yhdessä kulkeneet, nyt runoteoksen Kuljen missä kuljen muodossa.
Muutama välähdys kirjasta:
”Että rauha pysyisi.”
Rauhaa minäkin toivon. Ja myös tätä toista: tunnetta omasta paikasta.
”Että kaikki ihmiset saisivat työtä jota tehdessään/ he tuntisivat että tämä on oikea paikka.”
Luulenpa, että Saarikoski, kirjoittaessaan omaehtoisesti, sai tehdä juuri sellaista työtä.
Kun on oikealla paikalla, sisäisesti ja ulkoisesti, on olo levollinen. En tiedä, oliko Saarikosken olo levollinen, mutta levollisesti päättyy hänen runonsa, nukahtamiseen raitiovaunun ääneen.
Kirjan viimeisessä runossa palataan ajatukseen oikeasta paikasta, mutta että-muoto on vaihtunut näin oli-muotoon. Itselle sopivat ajatukset ovat löytyneet. Nyt paikat ovat aina oikeita.
”Ajattelin ajatuksia, jotka sopivat minulle, – – – /tulin milloin mihinkin/ ja tiesin, että aina olin oikeassa paikassa.”
(JK Edellisen runon ajatus on mielenkiintoinen myös päälaelleen keikautettuna eli siten, että sen lukee ironian kautta. )
***
Tie vie miestä, kulkija kulkee kuten kuljetetaan.
Joskus pysähtyy tai pysäytetään. Eräässä runossaan Saarikoski piirtää kuvan havahtumisesta, pysähtymisestä. Tunnelma on raskas, mutta havahtumisen suuren painon alla arkinen toiminta ei lakkaa.
”— Minulla on tunne kuin joku jossakin etäällä juuri tällä hetkellä/ huomaisi, että kaikki on mennyttä./ Hänen mielensä hämmentyy; hän panee kattilan liedelle ja istuu/ liikkumatta kauan. – – -”
Kaikki on mennyttä, mutta kattila löytää lieden.
Rutiini kätkee sisäänsä tulevaisuuden.
Toivoa on?
Lukemani runokirja on Pentti Saarikosken Kuljen missä kuljen (Otava 1965). Alun runositaatit runosta Että rauha pysyisi (s.55) ja Ajattelin ajatuksia, jotka sopivat minulle. Lopun sitaatti runosta Television ohjelma on loppunut (s. 59).
Ruohonkortta 
Vastaa