Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Haakana’

Löytyi runo, tarttumapinta, kaipuulle kevättä kohti.
Sanoja, joissa luonto puhuu.
Ensimmäinen säkeistö:

”Minussa on/
tämä kapustarinnan ikävä/
alakuloisella jängällä/
surullisena iltana/
kesän mentyä.”

Toisessa säkeistössä mm. ”kuusien siluetit” ja ”jäniksen mietteliäät jäljet lumella”.

Tunnistan nämä kokemukset, pimeän ja kylmän, vakaat kuuset, lumen tuoksun, talven.
Runon kolmas säkeistö pyrkii kohti valoa. Siinä mm. ”sitkeä itsepintainen odotus” kertoo toivosta. Runon lopussa ”avara riemu aurinkoa kohti/ kun se taas näkyy”.

Mikä melankolian ja kätketyn ilon vuoropuhelu, mikä sitkeys kotimaisessa melankoliassa – aina se löytää sielun laululleen!

Ihailen runon pyhää yksinkertaisuutta (tämä on vakavuudella sanottu).

Runo kuin kuusen selkeä siluetti.

”Nämä antaisin”, se sanoo.

Se antaa.

Runo on Veikko Haakanan (kokoelmasta Itkevät kannot, Karisto 1982) Itse löysin ja luin sen kirjasta Terttu Tupala (toim.): Runo puhuu kauneudesta (Kirjapaja 1989), sivulta 75.

Read Full Post »