Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Nordell’

Joskus vuosia sitten hankin ohkaisen sinivalkoisen runokirjan, jonka runot olivat pieniä ja tiiviitä, niissä puhuttiin hurjia. Mieleeni jäi varsinkin runo, jossa puhuttiin silmien puhkaisusta ja kuinka nainen nousee vedestä haurain jäsenin.

”Yoldiaan,/Yoldiaan/yön rantaan/nukkumaan ”(s.29)

Nyt vuosien jälkeen tartun kirjaan mielenkiinnolla. Mistä kaikesta syntyi vaikutelma hurjuudesta?

Runojen tunnelma on uhkaava. Maaginen. Aivan kuin kulkisi vetisessä, värinsä kadottaneessa maisemassa, jonka yli on kuolema kulkenut. Lyhyitä, pieniä sanoja syvistä vesistä, elämän syvistä virroista.

Ja mikä on Yoldia? Googlettamalla löytyy Yoldiameri, nykyisen Itämeren varhaisvaihe, joka on saanut nimensä tuon ajan kerrostumista löydetyn kylmän suolaisen veden simpukan mukaan. Nyt puhutaan siis menneisyyden ja kylmän jään kieltä. ”Sielu, kämmenellinen pimeää vettä… ”(s.7). Näiden runojen maailma on synkkä, ne näyttävät ihmisen pimeää puolta, kertovat ihmisen kylmyydestä, mykkyydestä, lohduttomuudesta, armottomuudesta. Ne tulevat kohti, mutta toimivat kantaaottavinakin, kuten runo, joka alkaa

”Hukkuneet ovat ruvenneet majakoiksi” (s. 37)

Luen runoista paitsi jonkinlaista kauhuromantiikkaa myös kipeää ja aitoa vakavuutta. Runoista löytyy jonkin verran viitteitä myös Raamattuun. Mielenkiintoisella tavalla Nordell muodostaa omia yhdyssanoja: esim. ”syntymänläpihuutoa”, ”kavaltajahiljaisuudessa”,tähtitaivashämärässä” (s.18,32, 34) Jokaisella runon sanalla on painoa, näin tiivis muoto ilahduttaa ja laittaa väkisinkin pohtimaan syntyjä syviä. Huomaan kuitenkin, että synkkyys ja lohduttomat kuvat saavat  minussa aikaan ahdistusta.

Nordellilta näyttää ilmestyneen ensimmäinen kokoelma v. 1980. Viime vuodelta on kokoelma valituista runoista 1980-2006 nimeltään Sanaliekki äänettömyydessä (WSOY 2011). Ehkäpä kurkistan sitä seuraavalla kirjastoreissullani.

Read Full Post »