(WSOY pokkari 2010)
Englanninkielinen alkuteos Animal Farm (1945)
Vihreässä kannessa polleva sika seisoo kahdella jalalla ja irvistää. Tai nauraa.
Kirjan luettuaan sitä vain huudahtaa spontaanisti: Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea! Orwellin kirja kannattaa lukea. Pitää lukea. On luettava. Lue sinäkin!
Miksi?
Kirja osoittaa kaunokirjallisuuden voiman. Sen miten kaunokirjallisuus toimii. Miten yksinkertainen tarina voi yltää mittaamattomiin syvyyksiin luotaamaan ihmisen toimintaa ja aivoituksia.
Kirja on lyhyt. Se on selkeän yksinkertainen kertomus siitä miten eläimet kyllästyvät juopottelevaan isäntäänsä ja ottavat maatilan haltuunsa. Ja mitä sen jälkeen tapahtuu? Vallanhimo huimaa sikoja. He sanovat olevansa maatilan aivot. Muut eläimet raatavat peltotöissä, mutta sikojen mukaan aivotyö se vasta rankkaa onkin. Yhdessä laaditut sopimukset alkavat yksi kerrallaan muuntua. Vähintäänkin niihin keksitään lisäyksiä, jotka sallivat vapauksia uusille vallanpitäjille, eläimistä älykkäimmille.
Kirjan takakannen mukaan Orwellin tarina irvailee totalitarismia ja perustuu tekijänsä ideologiseen pettymykseen. Mielestäni sen satiiri iskee suoraan neuvostoelämää kohtaan (löytyy Lenin, Stalin jne.). Wikipedian mukaan Yhdysvalloissa sitä on vaadittu kiellettäväksi kommunisminmyönteisyyden vuoksi. Kirjan yhtenä innoittajana on toiminut Espanjan sisällissotaan liittyvät riidat. Poliittisia yhteyksiä jokainen löytää kuten haluaa, ja siitähän hyvän kirjallisuuden tunteekin, että se antaa aineksia moneen. Kirjallisuutta hyödynnetään omiin tarpeisiin. Hyvään ja valitettavasti myös pahaan.
Kyseessä on faabeli. Se tarkoittaa eläinsadun muotoon puettua kertomusta ihmisistä ja yhteiskunnasta. Ennen lukemista minulla oli pieni epäilys mielessäni: kuinkahan kiinnostavaa on lukea eläimistä, jotka puhuvat ja toimivat ihmisten tavoin. Eihän sellainen ole oikein uskottavaakaan. Sitä paitsi en pitänyt lapsenakaan eläinsaduista… Aika lailla epäilykset hävisivät lukemisen myötä, sillä tarina imaisi maailmaansa. Välillä, vain välillä, heräsin ihmettelemään, että mitenkähän eläin sorkkineen ja räpylöineen selviää vaikkapa nauhojen sitomisesta, lehmien lypsämisestä ja tuulimyllyn rakennustöistä.
Musta valkoiseksi, valkoinen mustaksi
Puheella on k ä s i t t ä m ä t ö n kyky muuttaa maailma halutun kaltaiseksi. Joillakin tämä taito on hallussaan. Vinku, eräs possuista, on puhetaidon mestari. Se pystyy muuttamaan mustan valkoiseksi. Vingun toimintaa seuratessa alan etsiä yhtymäkohtia niin politiikkaan kuin mainosmaailmaankin. Luetaankohan Eläinten vallankumousta viestintää opettavissa oppilaitoksissa? Syytä olisi (enkä nyt tarkoita/toivo sitä, että Vingun toiminnasta otettaisiin varsinaisesti mallia..).
Puu tunnetaan hedelmistään. Hyvä puu tekee hyvää hedelmää, huono puu huonoa. Nämä Raamatustakin löytyvät ajatukset alkavat kiertää mielessäni Orwellin kirjaa lukiessani. Jos eläimet olisivat possun hienojen sanojen takaa osanneet katsoa toiminnan todellisia hedelmiä, he ehkä olisivat tajunneet tulleensa huijatuiksi. Mutta taitavasti asetetut sanat sokaisevat. Puheen avulla asiat saadaan näyttämään paremmilta kuin ne oikeasti ovat. Huvituksia (kirjassa kulkueita ja juhlia) järjestämällä saadaan mieliala pidettyä korkealla.
Oikeastaan minulle syntyy vaikutelma: jos jotakin asiaa pitää valtavasti vakuutella ja selitellä, voi alkaa miettiä, mikähän tässä on mätää… Puheella luodaan maailmaa, mutta sen takaa löytyy aina toiminta. Millaista tämä toiminta on? Millaisia ovat tulokset? Joskus on hyvä laittaa korvat tukkoon ja tarkastella maailmaa ilman ääntä. Mitä näkyy?
Kirjoitin, että teos osoittaa kaunokirjallisuuden voiman. Haluan tehdä tarkennuksen. Voima on tarinassa, ja kyse Orwellin taidosta käyttää allegoriaa. Teos on hyvin kirjoitettu, mutta sen sanataide ei ole revittelevää tai huikaisevan esteettistä. Tarkoitan nyt kielen tasoa. Tiedon ja moraalin puolella kirjan ansiot ovat kiistattomat. Klassikkoainesta.
P.S. Faabeli kirjallisuuden lajina alkoi muuten kiinnostaa uudella tavalla. Aisopoksen faabeleista näyttää ilmestyneen kooste v. 2010 Jari Tammen suomentamana ja valikoimana (Pikku-Idis). Faabelit eivät ole lapsille suunnattuja eläinsatuja. Niiden maailma ei ole sadun tapaan hyvä, eikä niissä oikeus voita. Faabelit kenties puhuttelevat epäoikeudenmukaisuudellaan ja kyynisyydellään. Orwellin versiossa vallanhalu jyrää. Heikot pysyvät heikkoina, ahneet pärjäävät.
Mitäpä tässä muuta voisi sanoa: ihminen on ihmiselle… sika.
Ruohonkortta 