Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Tunnelmia’

Miksi kirja kiinnostaa?
Siksi, että kirjaan liittyy ajattomuuden näkökulma,
säilymisen mahdollisuus.

Toki nykyään arvostetaan päivänpolttavia teoksia.
Esiin rummutetaan ne kirjailijat, jotka ovat löytäneet ajankohtaista sanottavaa tai jotka muuten vain ovat juuri nyt muodissa.

Hyvä niin, kirjallisuus saa näkyvyyttä ja ihmiset huomaavat, että kirjallisuudella on ”tekoa” ihmisten maailmassa. Ajankohtaisuus antaa vaikutelman hyödystä, joka näyttää olevan meille kovin tärkeää.

Mutta oikeastaan ajattomuuden mahdollisuus on tätäkin kiinnostavampaa.
Kirjan kyky olla mitä on ja tulla löydetyksi lukijan uteliaiden silmien alle.

On asioita, jotka eivät edisty ja joiden ei ehkä tarvitsekaan edistyä.

Kirjallisuus ei ole tiedettä tai teknologiaa. Kirjailija ei ole tekninen innovaattori, joka pitää työpaikkansa vain jos pystyy lyömään laudalta kilpailijan suunnitteleman hittituotteen.

Kirjoista on löydyttävä muitakin kuin hittituotteita, muuten kirjallisuus muuttuu epäkiinnostavaksi.

Ei, ei tarvitse olla sinisilmäinen.
Kustannusmaailmaa määrittävät hyötyyn perustuvat lait, mutta taiteen perusolemukseen ne eivät oikeastaan istu.

Ihmisen sisäiset asiat eivät muutu.
Ihmisenä olemisen tunnelma on ja pysyy.
Vaikka maailma muuttuu, monet ihmisyyden perusasiat eivät muutu.

Kiinnostava kirjallisuus puhuu niistä.

Kirjoihin sisältyy ja pitää sisältyä armollisuuden elementti.
Voin tutkia omaa hyllyäni tai suunnata kirjastoon ja suoda hyväksyvä katseeni jollekin minua odottavalle. Voin antaa mahdollisuuden ja avata maailman, joka rikastuttaa minua.

Tirkistelen, varastan,
koen kirjan ajattoman lumon.

P.S. Minusta on mukava kuulla, kun vanha teos saa uuden elämän vaikkapa teatterinäytöksenä. Silloin joku on lumoutunut kirjasta ja nähnyt ja aistinut kirjan tunnelman lavalle siirrettynä. Esityksen myötä teos pääsee jälleen uusien lukijoiden käsiin ja sen sisältö säilyy ihmisten muistissa ja kierrättyy eteenpäin.

Advertisement

Read Full Post »

En tiedä teistä muista, mutta minulla on kausia, jolloin eläminen, pelkkä oleminen, tuntuu epävarmalta ja ahdistavalta, pelottavaltakin.

Tekee mieli olla itsekseen, lueskella ja mietiskellä rauhassa, antaa sielun olla hiljaa.

Tällöin alan miettiä Kaarlo Sarkian runon alkua.

Älä elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä”.

Käskymuotoon verhotut lohduttajasanat luovat uskoa tulevaan, vaikka runo selvästi osoittaa, miten elämä on lyhyt ja kuolema aina lähellä.

On kuoleman portti aina avoin”.

Musiikki on lohduttajista antoisin. Monella se toimii olkapäänä siinä missä innoittajanakin. Toiset myöntävät reilusti, ylpeästikin, olevansa musiikista riippuvaisia. Kotona, työmatkoilla, lenkkipoluilla – heillä musiikki soi taukoamatta jostakin tuutista tai korvanapista.

Itse olen tässä suhteessa jotenkin oppimaton. En osaa aina varauksetta antautua musiikin viemäksi, ehkä en haluakaan, sillä musiikkia ei voi pysäyttää, se on toisen ohjaamaa ja määräämää. Minulle on jätetty pelkkä vastaanottajan rooli, se(kö) se ahdistaa.

Saatan puhua pötyäkin. Sarkian runokin soi mielessä nimenomaan musiikin avittamana Petri Laaksosen melodialla, Laaksosen itsensä laulamana. Nuorempana kuulin laulun lukemattomia kertoja, ja vaikka nyt vanhempana en ole enää vuosiin törmännyt sävellykseen eikä sitä omastakaan musiikkihyllystä löydy, huomaan, että jälki on pysyvä. Nyt voin lauleskella runoa itsekseni. Pysäyttää kun tahdon niin. Mietiskellä. Palata ensimmäisiin sanoihin, juuri niin monta kertaa kuin tarpeen on.

Älä elämää pelkää. Älä pelkää. Elämää älä pelkää. Sen kauneutta älä kiellä.

Älä pelkää.

P.S. Suomalaisen runoilijan ja runosuomentajan, ”suomalaiseksi Apolloksi” kutsutun Kaarlo Sarkian (1902-1945) runo Älä elämää pelkää on kokoelmasta Unen kaivo (1936 ).

P.P.S. Myös Kaj Chydenius on säveltänyt samaisen runon.

Read Full Post »

Olen niin onnellinen siitä, että sanat ovat kuin

linnut, pyrähtelevät, kohoavat, taivaita halkovat

kiitävät linnut. Niitä ei omista

kukaan, ne laskeutuvat olkapäille

kuten itse tahtovat, ja sille joka malttaa,

ne visertävät salaisuuksistaan,

kutsuvat kokemaan, kummastumaan.

Tulkitsemaan, kaikki ovet auki,

kaikki rajat auki.

Kirjallisuutta ei omista kukaan.

(Tuokiokuva. Syntyi lukiessani kirjaa Lehtiä syksyn arkistosta. Saattaa liittyä myös edelliseen postaukseeni runokirjasta Jännittävää olisi nähdä pihalla lintuja.)

Read Full Post »