Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘Wallace’

Tämä on vettä

Tiedon löytämistä pitää nykyaikana itsestään selvänä. Kun on toimiva apparaatti ja yhteys, voi hetkessä valaistua ja vapautua mieltä häiritsevien kysymysten kutinasta.

Minulle kävi näin.

Aluksi satuin, melkein ohimennen, lukaisemaan eräästä kirjallisuusblogista nimen David Foster Wallace. Miehen nimi mainittiin oikeinkin ihailevaan sävyyn. Haa, (taas) heppu josta en ole kuullutkaan, ajattelin ja jatkoin sitten asian unohtaen johonkin muuhun.

Päivä tämän jälkeen Wallacen nimi pukkasi taas mieleeni. En edes muista missä yhteydessä tai miksi. Otin googlesilmän avukseni ja löysin tiedon, että tämä tennistä rakastanut, romaaneja, novelleja ja esseitä kirjoittanut kirjailija, joka opetti yliopistossa ja näytti rennolta ikiteiniltä, luetaan kuuluvaksi yhdysvaltalaisen nykykirjallisuuden merkkinimiin. Mutta kukapa näitä mittaa? Ja miten…?

Pysähdyttävä tietokin löytyi. Wallace teki itsemurhan 46-vuotiaana v. 2008. Taas yksi lahjakas luovutti.

Wallacen tärkeimpiä kirjoja näyttää olevan paksukaisromaani Infinite Jest (1996) (yli tuhat sivua), esikoisen hän sai julkisuuteen v.1987. Suomeksi tuotantoa ei tähän mennessä ole juuri ilmestynyt, nyt Siltala on ehättänyt hätäisimpänä – miehen esseistä on tänä vuonna tullut teos nimeltä Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Kirja kiinnostaa minua, sen verran esseebuumia on omiinkin helmuksiin tarttunut.

Mutta, se tutkimusretkeni kaikkein mielenkiintoisin, sysäyksen tällekin kirjoitukselle aiheuttanut löytö on v a l m i s t u j a i s p u h e, jonka löysin luettavaksi, vieläpä suomenkielisenä. Puhe on osoitettu Kenyon Collegen humanististen aineiden opiskelijoille. Siinä Wallace kertoo niistä asioista, joita itse ymmärtää elämälle tärkeiksi. Wallace etsii totuutta.

Puhe tekee vaikutuksen. Siitä hohkaa vereslihan avoimuus ja uskallus yksinkertaisuuteen. Huomaan kritiikkiä itsetyytyväistä keskiluokkaista elämänmenoa kohtaan, ravistelunhalua ja myös pettymistä itseen, toisiin – elämään.

Erilaisia pysähdyttäviä pointteja vilistää puheessa. Wallacen mielestä kaikki riippuu siitä, mitä itse haluaa ajatella. Ihminen voi tietoisesti päättää, millä on merkitystä ja millä ei. Voi valita, oppia valitsemaan. Voi itse päättää, mitä palvoo.

Mies muistuttaa, että kaikki todellakin palvovat jotain, palvomista ei vain tiedosteta (ja tämä juuri on vaarallisinta!). Aikuisen ihmisen tulisi osata olla edes hiukan kriittinen omien varmuuksiensa suhteen. Sokea varmuus vie niin täydelliseen vankeuteen, ettei vanki edes tajua olevansa vangittu (tässä yhteydessä Wallace puhuu niin ateistista kuin uskovaisestakin esimerkkinä). No, elämä kyllä opettaa. Wallace kysyy puheellaan, miten voi elää elämän olematta kuollut, omien o l e t u s a r v o j e n s a orja ja täydellisen yksin.

Niin. Näen, että nämä syväluotaavat pohdinnat ovat n i i n osuvia kysymyksiä meille nykyelämänmenosta monella tapaa sokaistuneille. Ihmisen (kuin pienen kalan) on muistutettava itseään katsomaan selvyyksiensä ja oletusarvojensa taakse. Mitä elämää elän? Miksi ja mitä on tämä elämä? Mikä on oleellista? Wallacen kalajutun (siinä vedessä uiskentelevat sintit eivät näe tai vain välitä) sanoin, tiedoksi: ”Tämä on vettä. Tämä on vettä.”

***

Niinpä niin. Ja tämä kaikki, edellä kirjoittamani teksti, sen tähden, että minulla on nykyaikaiset mahdollisuudet löytää tarvitsemani info!

Mitä minä olisin tehnyt, sanotaan nyt vaikkapa 70-luvulla? Tietenkään en olisi törmännyt kiinnostavaan nimeen netissä, vaan sanomalehdessä tai vaikkapa jonkun puheessa tai kirjassa (kuten minulle muuten kävi E. T. A. Hoffmannin suhteen Waltarin kirjassa). Olisin toki voinut saada esim. kirjastosta tietoa, mutta voi, miten kaikki olisi ollut hitaampaa! Nyt eteeni pläjähti kertaheitolla kasa tietoa ja kuviakin löytyi. Vaikka itse asiassa, täytyy sanoa: ehkä sittenkin yllättävän vähän, esimerkiksi suomenkielisiltä sivuilta, kun ottaa huomioon, että kyseinen heppu kuuluu jonkinmoiseen kärkikirjailijoiden klaaniin. Mutta perässä tullaan, meilläkin, kunhan keretään.

P.S. Olen lukenut toisenkin W-alkuisen amerikkalaisen tekstiä. Walt Whitman on tuttu nimi runomaailmasta. Mutta ihmetys! Eihän häntäkään ole järin hurjasti suomennettu. Tämä kirjailija taitaa olla sarjassamme: nimi tiedetään, sisällöstä ei juuri mitään. Tai enhän minä tiedä. Kunhan itsestäni puhun. Markus Jääskeläisen kääntämänä ja Sammakon kustantamana on joka tapauksessa ilmestynyt 2007 Valitut runot, jota siis luen. Siitä pätkä lopuksi. Nämä säkeet sopinevat tekstini yhteyteen.

Minä lähden matkaan,

taivallan tätä maata vielä hetken mutta en tiedä kuin kauan

ja mihin päädyn,

kenties jonain päivänä tai yönä lauluni lakkaa

äkkiä kesken.

(Runo: Kun lähestyy aika, sivulta 171, teoksessa Whitman Walt, Valitut runot (2007), suom. Markus Jääskeläinen, Kustannusosakeyhtiö Sammakko)

Tietoa David-kirjailijasta (myös jäähyväispuheen suomennosta) löytyy siis Wikipediasta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Foster_Wallace

Read Full Post »